Tyttäreni halusi itselleen muodikkaan pitsihupparin, mutta kirkkaanpunaisen. Tätä väriä ei tahtonut oikeanlaisena kaupasta löytyä, niinpä äippä sen ompeli. Taisi mennä vähän reilu tunti, kun leikkasin ja ompelin tämän. Täytyi oikein ompelukoneella tehdä, kun saumurissa on vain mustat tai valkoiset langat. Saumurilla tuo olisi ollut tosi helppo tehdä.

Muuten kotiäidin kevät sujuu kuin siivillä. Joka päivästä nautin ja ihanaa, kun kevät on tulossa. Viime viikolla olin työkavereitten kanssa teatterissa ja syömässä. Kiva oli työkamuja nähdä! Mutta niin hyvin viihdyn kotona, että jos en ajattelin elämää pidemmälle, jäisin varmaan kotiin kokonaan.

Nyt lähden tekemään vähän kotijumppaa - niin se sopii kotiäidille hyvin:)

tämän kuvan törkkäsin kokeeksi tänne, kun tarvitsi pieni koe tehdä. No tossa on mieheni Lanzaroten rantakivillä auringonlaskussa.

Onpa kotiäidin elämä ollut niin ihanaa, että en ole ehtinyt kirjoitella tänne. Kevät on kuitenkin alkanut traditionaalisesti kevätsiivousta jo aloittaen. Kun aurinko alkaa paistella, niin jotenkin tuo siivousvimma iskee. En tiedä, iskeekö tämä kaikkiin jossain vaiheessa kevättä, mutta minä olen jo muutaman kaapin siivonnut. Eilen ostin kaikenlaista siivouskamaa - on niin paljon mukavampaa siivota, kun on oikeat välineet.

Muutenkin kotihommat kiinnostavat, eritoten leipomukset. Erilaiset kakut ovat listalla ykkösenä. Mutakakku oli hyvää, vaikka paistoinkin sitä liian kauan. Porkkanakakkua on jo kokeiltu. Ensi viikolla sitten leivon pullaa pitkästä aikaa.

Ihanaa olla kotona ja nauttia arjen askareista. Näistä asioista ei voi, eikä  ehdi töissä ollessa nauttia.

Pikkupoikani kanssa on vietetty rauhallista aamupäivää ihan kotosalla. Poika tosin on jo vaipanvaihdon yhteydessä puettu päivävaatteisiin, mutta äippä siis tallustelee villasukissaan. Nukuttiin puoli kymmeneen ja kun herättiin, kaikki muut olivat jo lähteneet töihin tai kouluun. Vain siis me ja kissat - ihanan rauhallista.

Näitä tekstejä sitten joskus reilun vuoden päästä, kun taidan jo ahertaa töissä, mutta nyt nautin tästä elämästä.

Poika kovasti leikkii autoilla tuossa vieressä. Kohta lähdetään pienelle vaunulenkille, jolloin poitsu saa päivänokosensa ja äiti päivittäisen liikunta-annoksensa. Sitten koululaiset jo tulevatkin kotiin ja ruoka on hyvä olla odottamassa. Sekin on pientä elämän luksusta, kun äiti on kotona ja laittaa ruokaa näille nälkäisille koululaisille.

Luksusta tässäkin kuvassa

Meillä oli vanha, ihanan toimiva haalari vaunuissa nukkumiseen viime talvena ja tämä pakkauksen haalari jäi oikeastaan käyttämättä. No vielä tämänkin talven päiväunet nukutaan meillä mieluiten vaunuissa ja nuo tekniset ulkohaalarit eivät oikein nukkumisessa ole parhaita. Joten tuumasta toimeen ja sakset käteen:

Eli haarasauma auki.

Sitten otetaan (siis ostettu valmiiksi) pala tikkikangasta ja otetaan noin silmämääräinen kaava haaraosasta.

Ja leikataan haaralevikkeet.

koska toppakangasta minulla ei ollut ihan riittävästi, niin jouduin kertaistamaan tikkikankaan vielä yhdellä kerroksella vanua ja flanellia.

Silmä tarkkana touhujani seuraa myös Velmu, norski kissamme.

sitten vain saumurilla huolitellaan sekä haarasauma että nuo haaranlisäkkeet.

Ja sitten ommellaan lisäke haaraosaan, samoin takapuolelle.

Sitten lopusta tikkikankaasta kaksikertainen pussi saumurilla ommellen.

Ja sitten vain pussi ommellaan kiinni haalarin alaosaan ja nukkumapussi on valmis. Hihat ja huppu ovat muuten ihan ok ja nyt sitten haarassa ja jaloilla on riittävästi tilaa.

Koska olen tuumasta toimeen ompelija ja siis en todellakaan ammattilainen, jälki ei varmaan ole kaikkein siisteinpä, mutta toimii. Olen ehkä loukannut joitakin ystäviäni, kun en ole suostunut ottamaan vastaan mitään ompeluksia. En nimittäin nauti itse prosessista, vain lopputuotteista:)

Lisäksi en halua ommella mitään tylsää ja tosiaan ompelujälkeni on taiteellinen... Olen toki tyttärelle ja itselle luonut juhlamekkoja ja lapsille käyttövaatteita yms.

Toissapäivänä heitin pesukoneeseen pikkumiehen vaatteita. Nelkyt astetta ja kone käyntiin. Kun sitten pyykkiä koneesta kuivuriin nostelin, en voinut muuta kuin nauraa - pikkuinen villatakki, siis 84 cm pitkälle sopiva ja vähän reilukin oli, oli kutistunut nuken takiksi. Itse neulottu pehmoinen takki ja vielä jostain etxrahienosta villalangasta. No nelkyt oli kait liikaa asteita, ehkä aikaisemmin käytin jotain hellempää pesua. No hei, mä oon blondi:)

Muistan kyllä, kun isä joskus pesi pyykin ja kaikista vaatteista tuli siniharmaita...

Pinta oli muuten huopunut tosi kauniiksi ja pystyssäkin tuo takki olisi pysynyt, niin tiivis siitä oli tullut. (No mä kudon kyllä aina vähän löysähköä, joten ehkä kannattais kaikki kutistuttaa.) Jos olisi tarkoituksella yrittänyt noin huovuttaa, ei varmaan olis onnistunut. No nyt sitten neulon uuden villiksen...

No osaanhan mä vähän siis ihan tarkoituksellista huovutustakin...

Meillä siis varpaita riittää ja ne kauneimmat varpaat ovat tuossa kuvassa blogin ylälaidassa. Parikymmentä varvasta ovat jo tallanneet elämänpolkuja yli 40 vuotta ja kolmekymmentä varvasta on  90-luvulla matkansa aloittaneita. 36 varvasta onkin sitten hieman pienempiä kooltaan ja ovat tassutelleet kodissamme kahdeksisen vuotta. Nuorimmat varpaat ovat vielä suloisen pehmeitä, mutta jo niilläkin juoksuksi pannaan.